• Bazar

Vältä näitä virheitä sosiaalisessa mediassa

Käytä seuraavat kolme minuuttia päivästäsi siihen, että luet niistä yleisimmistä virheistä, jotka lähes jokainen someuraansa aloitteleva somettaja tekee jossain vaiheessa.


Sosiaalinen media on ihan oma maailmansa, jossa somekansaksikin nimetty joukko viestii tunnista toiseen. Viestiminen pitää sisällään kaikenlaisia kanavia WhatsAppista Instagramiin ja TikTokiin – näistä jokaisessa on eri äänensävy, jolla viestiminen tapahtuu. Jokaisella kanavalla on tämän lisäksi eri käyttötarkoitus. Esimerkiksi Snapchattia käytetään ystävien kanssa keskustelemiseen, kun taas kotikaupungin omasta Facebook-ryhmästä saatetaan etsiä ajankohtaista tietoa.


Sosiaalinen media on myös monelle työpaikka. Someen tuotetaan ammattitaitoista sisältöä, jonka rinnalla alkavan somettajan virheet korostuvat. Kukaan ei tietenkään katso yhtä kirjoitusvirhettä pahalla, mutta jatkuva virheellinen tekeminen antaa huonon kuvan. Kun kyseessä on yrityksen somekanava, tutkailevat asiakkaat sen läpi kera suurennuslasin. Se, mitä yritys puuhaa somessa, rinnastetaan siihen, millaista palvelua heiltä on odotettavissa tässä ihan oikeassakin maailmassa. Kirjoitusvirheistä ja heikkolaatuisista kuvista rakennettu Instagram-yritystili ei edusta yrityksen tarjoamia sisällöntuotannon palveluita, eikä väärät faktat koirankasvattajan Facebook-tilillä saa potentiaalisia asiakkaita lämpenemään.


Bazar Helsinki tuottaa sisältöä viikon jokaisena päivänä. Suurin osa näistä sisällöistä menee myös sosiaaliseen mediaan somekansan silmäiltäväksi. Lue alta ne virheet, jotka puolestasi on jo tehty, jotta sinun ei tarvitsisi kompastua samoihin kuoppiin uudestaan.


Viisi välttämisen arvoista virhettä


Virheiden tekeminen on inhimillistä. Virheet sosiaalisessa mediassa voivat kuitenkin paisua suureksi sotkuksi, josta aiheutuu haittaa yrityksen liiketoiminnalle. Sosiaalisen median palvelut, kuten Instagram, Facebook, Twitter, Snapchat ja TikTok antavat sinulle mainion mahdollisuuden näkyvyyden kasvattamiseen, mutta tämä saavutettu näkyvyys tuo myös omat haasteensa mahdollisten virheiden aiheuttamien sotkujen siivoamiseen.


1. Seuraajat ovat ostettuja


Muutamalla eurolla tuhat seuraajaa kuulostaa loistavalta kaupalta. Sitä se ei kuitenkaan todellisuudessa ole. Seuraajien ostaaminen ei kannata, sillä määrä ei missään tapauksessa korvaa laatua. Mikäli seuraajamääräsi on äkisti kasvanut tuhanteen, mutta tykkäykset jäävät kaksin käsin laskettaviksi, epäilee aitojen seuraajien keskuudessa takuuvarmasti epäilys ostetuista seuraajista. Rahalla ostetut seuraajat saavat muut lähinnä ajattelemaan, eikö yritys usko sisältönsä kiinnostavan oikeita ihmisiä?


Ostetut seuraajat eivät myöskään kommunikoi kanssasi. Tästä aiheutuu harmia, sillä tykkäyksillä ja kommenteilla on tärkeä tehtävä. Mitä enemmän vuorovaikutusta saat seuraajiltasi, sitä paremman näkyvyyden muun muasssa Facebook ja Instagram antavat sisällöllesi. Seuraajien ostaminen ei myöskään ole sallittua. Mikäli paljastut, saattaa tilisi poistua alta aikayksikön.


Lukuvinkki: Kohdennettu mainonta toimii – mutta miksi ja miten?


2. Sisältö on huonolaatuista


Sosiaalinen media elää kiinnostavasta sisällöstä. Saat uusia seuraajia, koska he haluavat nähdä sisältöäsi jatkossakin. Seuraajasi jaksavat seurata sinua vielä vuodenkin jälkeen, sillä tuotat heitä kiinnostavaa sisältöä. Huonolaatuinen sisältö ei sitouta ketään – kukaan ei keksi kommenttia tärähtäneeseen Instagram-kuvaan tai jaksa lukea kirjoitusvirheitä täynnä olevaa kuvausta loppuun asti, jotta keksisi siitä jotain kommentoitavaa.


Sisältöä voi olla vaikea keksiä. Tästä huolimatta someen ei kannata postata mitä tahansa, sillä ihmiset kyllä avaavat sanaisen arkkunsa niin tahtoessaan. Esimerkiksi politiikasta tai uskonnosta ei välttämättä ole järkevää avata keskustelua yrityksen nimissä.


Lukuvinkki: Sosiaalisen median sisällöntuotanto – 5 vinkkiä


3. Yrität handlata kaikki kanavat


Kaikkialla ei tarvitse olla esillä samaan aikaan. Tiedät varmasti itsekin, että liian monen asian hallitseminen yhtä aikaa harvoin onnistuu. Keskity yhteen tai maksimissaan kahteen kanavaan ja tuo osaamistasi esille muissa kanavissa vasta sitten, kun handlaat yhden erinomaisesti. Ota pieniä askeleita, jotta pysyt kartalla siitä, mitä kanavissasi tapahtuu.


Ota huomioon myös se, ettei sinun kannata olla esimerkiksi TikTokissa ainoastaan sen takia, että muutkin yritykset ovat. Mikäli kohderyhmäsi ei vietä aikaa trendikkäässä TikTokissa, on siellä vaikuttaminen turhaa ajankäyttöä. Tismalleen saman sisällön kopioiminen ja liittäminen kanavasta toiseen ei myöskään toimi, sillä jokaiseen kanavaan on optimoitava sisältö juuri sinne sopivaksi. Kukaan ei jaksa seurata sinua Facebookissa ja Instagramissa, mikäli julkaiset täysin identtistä sisältöä molemmissa kanavissa.


4. Sosiaalisen median strategia uupuu


Strategia on suuntaa antava ohjenuora, jonka avulla voit pitää yrityksesi viestinnän yhtenäisenä tilanteesta tai vuodenajasta riippumatta. Ilman strategiaa somettaminen saattaa ulospäin näyttäytyä sekamelskana, josta yrityksen brändi ei ole tunnistettavissa.


Sosiaalisen median strategia on tarpeellinen jokaiselle yritykselle toimialasta tai kokemusvuosista riippumatta. Sen avulla pystyt hahmottamaan yrityksellesi tärkeimmät kanavat ja tuottaa niihin sisältöä, jonka tiedät kiinnostavan potentiaalisia asiakkaita. Strategian ansiosta voit somettaa suunnitelmallisesti saavuttaaksesi tavoitteet.


Lukuvinkki: Luo sisältöstrategia kolmen vaiheen avulla


5. Julkaiset liian usein tai liian harvoin


Etsi sopiva balanssi, sillä kumpikaan näistä ei toimi: mikäli julkaiset liian usein, kyllästyvät seuraajasi sisältömäärään, kun taas harvoin päivittäminen herättää epäilyksiä yrityksen toiminnasta. Hiljaiselo sosiaalisessa mediassa on merkki potentiaaliselle asiakkaalle siitä, ettei yritys välttämättä enää ole olemassakaan.


On totta, että aktiivisuus kannattaa. Aktiivisuuden tavoitteleminen ei kuitenkaan saa syödä sisällön laatua. Mikäli päivittäinen postaaminen puraisee palasia julkaisujen laadusta, jää aktiivisuuden hyödyt saavuttamatta. Kokeile, mikä toimii kohderyhmäsi keskuudessa parhaiten. Julkaisutahti voi vaihdella reippaastikin eri kanavien kohdalla.


Käännä somettaminen vahvuudeksi

– Bazar Helsinki näyttää kuinka


Kukaan ei ole seppä syntyessään. Sosiaalinen media vaatii paljon huomiota, eikä ajankäyttö vääriin kanaviin vääränlaisella viestillä tuo huomiosta huolimatta toivottua tulosta. On tärkeää, että tavoitteet ja toimet tavoitteisiin pääsemisen kannalta ovat selvillä ennen sisällön kimppuun käymistä. Vaikka somettaminen ei alkuun sujuisikaan, voi se olla yrityksesi vahvuus muutaman kuukauden kuluttua! Oletko valmis ottamaan haasteen vastaan? Mikäli vastasit yllä olevaan kysymykseen mielessäsi kyllä, kutsuu Bazar Helsinki sinut lämpimälle kahvikupposelle Helsingin Punavuoreen.


Lukuvinkki: Bazarin parhaat somevinkit


11 katselukertaa
Ota yhteyttä

Yhteystiedot:

info@bazarhelsinki.fi

020 127 9991

Bazar Helsinki

Tarkkampujankatu 18

00150 Helsinki

Seuraa Bazaria:

  • White Facebook Icon
  • White Instagram Icon
  • LinkedIn

© 2020 Bazar Helsinki