TEKSTI-
TUOTANTO

Tekstituotanto

Eikö ajatuksia saa sanoiksi? Tuttu fiilis varmasti ihan kaikille! Kirjoittaminen voi tökkiä monestakin syystä. Tosiasia on kuitenkin se, ettei mikään julkaisu missään kanavassa elä ilman terävää otsikointia taikka kiinnostavaa kuvausta. Sanojen harmonisen soljumisen lisäksi on saatava myös hakukone rakastumaan tekstiin – hakukoneoptimoitu teksti on keskiössä etenkin blogissa sekä verkkosivuilla. 

Otetaan esimerkiksi matkailutoimisto, jonka palveluita ovat Lapin elämysmatkat. Kumpi teksteistä todennäköisimmin motivoi asiakasta tekemään ostopäätöksen?

 

A. Tunne Lapin henkäys jokaisella hengenvedolla – kuinka puhdas ja kaunis suomalainen luonto voikaan olla? Nauti takkatulesta, vaahtokarkein koristellusta kaakaosta sekä kiireettömyydestä revontulien värittämän taivaan alla. Anna valkeana kimaltelevan lumihattaran kannatella askeleitasi ja uskaltaudu reen kyytiin tai vietä unohtumaton päivä rinteessä!

B. Tervetuloa Lappiin. Lapissa on kaunis luonto ja koko perheelle soveltuvia elämyksiä. Suosittu rekiajo Lapissa on taatusti unohtumaton kokemus, tule tutustumaan Lapin idylliseen ympäristöön ja vietä aikaa rentoutuen luonnossa tai kauneushoitolassa. 

Valitsit ensimmäisen, eikö vain? Mielenkiintoinen teksti johdattelee potentiaalisen asiakkaan palvelun tai tuotteen pariin jo kotisohvalla! Hyvä tekstituotanto huomioi myös yrittäjän persoonallisuuden ja asiantuntijuuden tuoden esille sen, mitä sellaista yrityksellä tai yrittäjällä on, jota kilpailijoilla ei ole. 

IDEOINTI

Mitä tahdomme viestiä? Kenelle? Mitä tunteita tahdomme herättää? Mistä kanavasta heidät tavoitamme?

optimointi

Jotta teksti tuo verkkosivuillesi arvokasta liikennettä, on sen hakukoneoptimoinnista huolehdittava. 

tuotanto

Hihat heilumaan! Sillä välin kun tekstitaiturimme tekee taikojaan, voit ottaa rennosti vaikka lempisarjaasi katsellen. 

läpiluku

Vaikka meiltä pilkut ja pisteet osuvatkin kohdilleen, on huolelliselle jälkitarkastukselle

aina paikkansa. 

Bazar Helsinki hoitaa

Tekstituotanto kaikkiin kanaviin
- Tuotekuvaukset

- Tekstit somepostauksiin

- Koukuttavat tekstikärjet

- Asiantuntijakuvaa nostattavat blogitekstit

- Tekstikokonaisuudet verkkosivuille

Ota yhteyttä

Yhteystiedot:

info@bazarhelsinki.fi

020 127 9991

Bazar Helsinki

Tarkkampujankatu 18

00150 Helsinki

Seuraa Bazaria:

  • White Facebook Icon
  • White Instagram Icon
  • LinkedIn

© 2020 Bazar Helsinki