Valokuvaaminen saattaa tuntua hurjan vaikealta, vaikka todellisuudessa yksinkertaisen tuotekuvan ottaminen voi olla varsin helppoa. Toki ammattilaisen kädenjäljessä näkyy usein vuosien kokemus kameran käsittelystä, sommittelusta ja mielikuvien luomisesta, mikä saakin monet yritykset kääntymään valokuvaajan puoleen. Esimerkiksi simppeleitä, valkotaustaisia tuotekuvia on kuitenkin mahdollista kuvata myös kotoa käsin itse, mikäli aikaa ja kiinnostusta löytyy. Bazar Helsinki on kuitenkin täällä sinua varten, jos tahdot valokuvaamisen sijaan keskittyä tekemään sitä, mistä oikeasti tykkäät.
Tylsältäkin tuntuvat tuotekuvauksen perusteet on hyvä hallita, jotta yksinkertaisista tuotekuvista voi ottaa seuraavan askeleen kohti tunteita välittäviä kuvia. Rekvisiitan käyttäminen tuo omat haasteensa sommitteluun, mutta niiden avulla on mahdollista saada potentiaalinen asiakas tuntemaan jotakin sellaista, joka saa hänet ostamaan.
Etsi inspiraatiota ja ota mallia
Vaikka tuotekuvauksen perusteet olisi luettu useammastakin artikkelista muutamaan kertaan, oppii vasta harjoittelemalla näkemään sen, mikä toimii ja mikä ei. Alkuun kannattaa tutkia muita tuotekuvia, joiden toteuttamisen harjoitteleminen antaa taatusti uusia oivalluksia. Mikäli kuvaat esimerkiksi kirjaa, etsi käsiisi tuotekuvia, joissa kirja on mielestäsi kuvattu edustavasti ja myyvästi. Mieti, miten lopputulos on saatu aikaan ja kokeile harjoituksen vuoksi toteuttaa samanlainen tuotekuva itse.
Kuvaa valkoista taustaa vasten
Kuulostaako tylsältä? Sitä se onkin. Mikäli tuotekuvauksen perusteet eivät ole vielä hallussa, on järkevää aloittaa keskittymällä vain muutamaan asiaan kerrallaan. Valoituksen sekä mahdollisesti myös kameran asetusten säätäminen yhdistettynä rekvisiitan sommitteluun voi saada sinut unohtamaan koko haaveen upeista tuotekuvista.
Tuotekuvaus onnistuu näppärästi esimerkiksi yksivärisellä paperi- tai muovitaustalla. Taustaksi sopivaa kartonkia löytyy useista askarteluliikkeistä varsin edulliseen hintaan verrattuna kalliimpiin studiokuvaukseen tarkoitettuihin kartonkeihin. Saat luotua tuotekuvaukselle täydellisen kotistudion, kun kiinnität taustakartongin esimerkiksi teipeillä valkeaan seinään ja annat sen laskeutua pöydän, tuolin tai muun kuvausalustan kautta lattialle. Mikäli kuitenkin haluat säästää aikaa oman studion kyhäämiseltä ja valokuvauksen harjoittelulta, on Bazar Helsinki jo kamera kourassa valmiina äksöniin!
Panosta kameraan sekä valoon
Vaikka kuinka olisit kasannut kotistudion ja sommitellut tuotteet kauniisti, ei kuvasta saa laadukasta ilman hyvää kameraa taikka runsasta valoa. Kameralla on usein toki helpompi onnistua laadukkaissa kuvissa, mutta ei tuotekuvaus nykyaikaisella puhelimellakaan ole lainkaan mahdoton ajatus. Vieläkin tärkeämpää on kuitenkin valo, sillä ilman valoa kuvaaminen ei onnistu hyvästä laitteesta huolimatta.
Suosi luonnonvaloa tai valitse aavistuksen sinertävä studiovalo keltaisen keinovalon sijaan.
Yksivärisellä taustalla kuvattu tuotekuva on kuitenkin aina tarkoitus saada mahdollisimman selkeäksi ja särmikkääksi niin, että yksityiskohdat erottuvat. Mikäli kuitenkin tavoittelet kuvaan pehmeämpää värimaailmaa, muokkaa kuvaa lämpimämmäksi vasta jälkeenpäin. Keltaista valoa hehkuva pöytävalaisin ei anna kuvaan pehmeää lopputulosta, usko pois.
Käytä rekvisiittaa, kun osaat perusteet
Jos kaikki yritykset kuvaisivat tuotteensa mitäänsanomatonta, valkoista taustaa vasten, kuinka kukaan voisi erottua kilpailijastaan? Valkoinen taustakartonki kun ei välitä potentiaaliselle asiakkaalle mitään tunnetta, joka saisi hänet ostamaan. Simppeleiden tuotekuvien lisäksi on siis tärkeää panostaa kuviin, jotka sisältävät rekvisiittaa ja näin saavat asiakkaan kuvittelemaan tuotteen osaksi omaa kirjahyllyään tai keittiötään.
Rekvisiittana voi käyttää esimerkiksi:
ruokia
kukkia
kiviä
oksia
kankaita
kodin tarvikkeita
sisustuselementtejä
Käytettävä rekvisiitta määräytyy kuvattavan tuotteen ja haettavan fiiliksen mukaan. Mikäli kuvattavana tuotteena on esimerkiksi juusto, sopii sen kylkeen viinirypäleet tai viikunat ja lasi punaviiniä. Mustikansiemenöljyä sisältävä vartalovoide taas näyttäytyy houkuttelevampana yhdessä mustikoiden kanssa. Mikään ei kuitenkaan estä sinua laittamasta persikkaa tuotekuvaan, jossa kuvan tähtenä ovat kengät.
Älä täytä koko kuvan pinta-alaa rekvisiitalla, vaan käytä elementtejä niin, että ne tukevat tuotetta antaen sen kuitenkin olla kuvan keskipiste. Kun tuotekuvauksen perusteet on hallussa ja valkotaustaisten tuotekuvien kuvaaminen sujuu, on rekvisiitan sommittelulle paikkansa oman visuaalisen silmän harjoittamisessa ja tuotekuvien elävöittämisessä.
Lukuvinkki: Opi ottamaan myyvät tuotekuvat
Kysy rohkeasti apua – Bazar Helsinki on tuotekuvauksen ammattilainen
Nyt kun olet silmäillyt ajatuksen kanssa läpi tuotekuvauksen tärkeimmät pointit, on aika ryhtyä tuumasta toimeen, eikö vain? Mikäli päivä toisensa jälkeen näyttää kalenterissa kuitenkin kiireiseltä, voit jättää tuotekuvauksen meidän huoleksemme. Bazar Helsinki on tuotekuvauksen ammattilainen, joten voit heittää ilmoille sen kaikista erikoisimmankin idean – tai voimme keksiä yhdessä sen, mikä erottaa sinut kilpailijoistasi. Meiltä saat tuotekuvat nopeallakin aikataululla laadusta tinkimättä, ota siis yhteyttä jo tänään!
Comments